18. Louhi pelästyy ja laskee kuun ja auringon takaisin taivaalle

49. runo

Seppä Ilmarinen takoo uuden kuun ja auringon, mutta ne eivät valaise.

Nousi seppo seinän alta,
takoja kiven takoa
takomahan uutta kuuta,
uutta auringon kehäistä.
Kuun on kullasta kuvasi,
hopeasta päivän laati.

Väinämöinen sai arvalla tietää, että Pohjolan emäntä on piilottanut kuun ja auringon vuoren sisään.

Toi arpa toet sanomat,
merkki miesten vastoavi:
sanoi päivän saaneheksi,
kuun tuonne kaonneheksi
Pohjolan kivimäkehen,
vaaran vaskisen sisähän.

Ilmarinen takoo työkaluja, joilla voi repiä vuoren auki. Sitten Väinämöinen saisi kuun ja auringon haettua Pohjolasta ja takaisin taivaalle.

Meni sepponsa pajahan.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ohoh seppo Ilmarinen!
Taos kuokka kolmihaara,
tao tuuria tusina,
avaimia aika kimppu,
jolla kuun kivestä päästän,
päivän päästän kalliosta!"

Pohjolan emäntää alkoi pelottaa, että hänelle voi vielä käydä huonosti ja vapautti kuun ja auringon takaisin taivaalle.

Se on seppo Ilmarinen
sanan vastaten sanovi:
"Taon kaularenkahaista
tuolle Pohjolan akalle,
jolla kiinni kytketähän
vaaran vankan liepehesen."

Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas,
jo tunsi tuhon tulevan,
hätäpäivän päälle saavan.
Heti loihe lentämähän,
pääsi poies Pohjolahan.
Laski kuun kivestä irti,
päästi päivän kalliosta.