19. Marjatan poika ja Väinämöisen lähtö vaskisella veneellä

50. runo

Neiti Marjatalle syntyy poika puolukasta. Poika katoaa ja löytyy suolta.

Marjatta, korea kuopus,
meni matkoa vähäisen,
meni marjan katsantahan,
punapuolan poimintahan
hyppysillähän hyvillä,
kätösillä kaunihilla.


Kuva: Gallen-Kallela, Aino-triptyykki. Lähde Wikipedia.

otin marjan mielelläni,
toisen kerran kielelläni.
Se kävi kerustimille,
siitä vatsahan valahti:
tuosta tyy'yin, tuosta täy'yin,
tuosta sain kohulliseksi."

Laski pojan polvillensa,
lapsen lantehuisillensa,
alkoi päätänsä sukia,
hapsiansa harjaella:

Katoi poika polviltansa,
lapsi lannepuoliltansa.
Marjatta, matala neiti,
tuosta tuskille tulevi.
Rapasihe etsimähän.
Etsi pientä poiuttansa,

Marjatta, matala neiti,
etsi suolta poikoansa.
Poika suolta löyettihin,
tuolta tuotihin kotia.


Vanha ukko tuodaan antamaan pojalle nimi, mutta mies ei suostu. Väinämöinen tulee tutkimaan asiaa ja tuomitsee oudon pojan kuoletettavaksi. Vasta kaksi viikkoa vanha vauva moitti, että Väinämöinen tuomitsee väärin.

Vaka vanha Väinämöinen
tuop' on tuossa tuomitsevi:
"Kun lie poika suolta saatu,
maalta marjasta si'ennyt,
poika maahan pantakohon,
marjamättähän sivulle,
tahi suolle vietäköhön,
puulla päähän lyötäköhön!" 


Vanha ukko risti pojan Karjalan kuninkaaksi. Tuosta Väinämöinen suuttui ja uhosi, että hän lähtee pois ja että häntä vielä kaivataan uutta sampoa, kanteletta ja tulta kansalle laittamaan. Hän purjehti vaskisella veneellä maan ja taivaan välille ja lienee siellä vieläkin. Kanteleen ja laulunsa hän jätti kansalle perinnöksi.

Ukko risti ripsahutti,
kasti lapsen kapsahutti
Karjalan kuninkahaksi,
kaiken vallan vartijaksi.
Siitä suuttui Väinämöinen,
jopa suuttui ja häpesi.
Itse läksi astumahan
rannalle merelliselle.
Tuossa loihe laulamahan,
 lauloi kerran viimeisensä:
lauloi vaskisen venehen,
kuparisen umpipurren.

Siitä vanha Väinämöinen
laskea karehtelevi
venehellä vaskisella,
kuutilla kuparisella
yläisihin maaemihin,
alaisihin taivosihin.
Sinne puuttui pursinensa,
venehinensä väsähtyi.
Jätti kantelon jälille,
soiton Suomelle sorean,
kansalle ilon ikuisen,
laulut suuret lapsillensa.