10. Väinämöisen veneenveisto

16. runo

Pohjolan neito oli pyytänyt Väinämöistä veistämään veneen. Siinä työssä hän löi kirveellä polveensa, eikä haava umpeutunut, ennen kuin verensulkusanat löytyivät. Nyt Väinämöinen teki venettä laulamalla. Vene oli jo melkein valmis, mutta laulun sanat loppuivat. Niitä ei löytynyt pääskyjen päälaelta, peuran kielen alta eikä oravan suusta.

 Siitä vanha Väinämöinen
tietäjä iän-ikuinen,
teki tieolla venettä,
laati purtta laulamalla
yhen tammen taittumista,
puun murskan murenemista.

Lauloi virren: pohjan puutti,
lauloi toisen: liitti laian;
lauloi kohta kolmannenki
hankoja hakatessansa,
päitä kaaren päätellessä,
liitellessänsä limiä.

 Kaaritettua venosen,
liitettyä laian liitot
uupui kolmea sanoa
panemilla parraspuien.

Vaka vanha Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Voi poloinen, päiviäni!
Ei saanut veno vesille,
uusi laiva lainehille!"

 Hän lähti etsimään puuttuvia sanoja Tuonelasta. Siellä kyseltiin mikä oli Väinämöisen kuolinsyy. Lopulta hän tunnusti, että hän on elävä ja etsii puuttuvia sanoja, jotta saisi veneen valmiiksi. Häntä pidetään hulluna, kun elävänä pyrkii kuolleitten maahan.Tuonelan emäntä sanoi, että ei heiltä sanoja löydy ja nukutti Väinämöisen. Tuonen poika veti verkon Tuonelan joen yli, että Väinämöinen ei pääse pois. Väinämöinen muutti itsensä rautamadoksi ja ui verkon silmien läpi pois Tuonelasta.

Vaka vanha Väinämöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Vesi sai minun Manalle,
aalto toi on Tuonelahan."

Lyhykäinen Tuonen tytti,
matala Manalan neiti,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ymmärrän valehtelijan!

Jos vesi Manalle saisi,
aalto toisi Tuonelahan,
vesin vaattehet valuisi,
helmasi herahteleisi.

Sano tarkkoja tosia:
mi sinun Manalle saattoi?"

Kyllä Tuonetar toruvi,
Manan neiti riitelevi:
"Oi on, hullu, hulluuttasi,
mies on, mielesi vähyyttä!
Tulet syyttä Tuonelahan,
tauitta Manan majoille! 

17. runo

Vastaan tullut paimen tiesi, että Antero Vipunen tietää sanat. Vipunen oli valtavan suurikokoinen mies, joka oli nukkunut metsässä niin kauan, että hänen kasvoillaan kasvoi puita.

Paimen vastahan tulevi;
hänpä tuon sanoiksi virkki:
"Saat tuolta sata sanoa,
tuhat virren tutkelmusta
suusta Antero Vipusen,
vatsasta varaväkevän. 

Väinämöinen kaatoi puita Vipusen kasvoilta. Vipunen heräsi ja nielaisi Väinämöisen, mutta hän perusti pajan Vipusen vatsaan. Vipusta alkoi kiusata suuhun kohoavat kuumat kekäleet. Silloin hän päästi Väinämöisen ulos ja antoi tarpeeksi sanoja, joilla vene valmistuu.

Siinä virsikäs Vipunen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Jo olen jotaki syönyt,
syönyt uuhta, syönyt vuohta,
syönyt lehmeä mahoa,
syönyt karjua sikoa:
en ole vielä mointa syönyt,
en tämän palan makuista!"

Itse vanha Väinämöinen,
hänpä tuon sanoiksi virkki:
"Jo taisi tuhoni tulla,
hätäpäivä hämmenteä
tämän hiien hinkalossa,
tämän kalman karsinassa."

Silloin virsikäs Vipunen,
tuo vanha varaväkevä,
aukaisi sanaisen arkun,
virsilippahan levitti. 

Vaka vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Jo nyt sain sa'an sanoja,
tuhansia tutkelmoita,
sain sanat salasta ilmi,
julki luottehet lovesta."

Niin meni venonsa luoksi,
tieokkaille tehtahille.
Sai venonen valmihiksi,
laian liitto liitetyksi,
peripäähyt päätetyksi,
kokkapuut kohotetuksi:
veno syntyi veistämättä,
 laiva lastun ottamatta.

Kuva Akseli Gallen-Kallela: Väinämöisen lähtö. Kuvan lähde Wikipedia.