9. Lemminkäisen äiti

15. runo

Lemminkäisen äiti odotteli kotona poikaansa ja ihmetteli, miksi hän ei palaa kotiin. Kyllikki huomasi, että katosta valuu verta. Siitä he tiesivät, että Lemminkäinen on kuollut.

Äiti lieto Lemminkäisen
aina koissa arvelevi:
"Minne on saanut Lemminkäinen,
kunne Kaukoni kaonnut,
kun ei kuulu jo tulevan
matkoiltansa maailmassa?"

"Jo nyt on mennyt mies minulta,
kaunis Kaukoni kaonnut
matkoille majattomille,
teille tietämättömille:
veri jo vuotavi suasta,
hurme harjasta noruvi!"

Äiti matkasi kiireesti Pohjolaan kysymään emännältä tietääkö hän minne poika on mennyt. Louhi, Pohjolan emäntä, keksi ensin verukkeita, mutta äiti ei uskonut. Kovasti uhkaamalla Louhi kertoi totuuden: hän oli lähettänyt pojan Tuonelan joutsenta hakemaan.


Tuli Pohjolan tuville.
Kysytteli poikoansa,
kysytteli, lausutteli:
"Oi sie Pohjolan emäntä!
Kunne saatoit Lemminkäisen,
minne poikani menetit?"

Louhi, Pohjolan emäntä,
tuop' on tuohon vastaeli:
"Enpä tieä poikoasi,
kunne kulki ja katosi.

Oisko uhkuhun uponnut,
meren jäälle jähmettynyt
vai saanut sutosen suuhun,
karhun kauhean kitahan?"

Sanoi äiti Lemminkäisen:
"Jo vainen valehtelitki!
Susi ei syö minun sukua,
karhu ei kaa'a Lemminkäistä!" 

 Sanoi Pohjolan emäntä:
"Jospa jo sanon toenki:
panin hirvet hiihtämähän,
laitoin joutsenen hakuhun,
pyhän linnun pyyäntähän.

Kuva Akseli Gallen-Kallela: Lemminkäisen äiti. Kuvan lähde Wikipedia.

 Äiti etsi poikaansa monta viikkoa. Lopulta päivä tiesi kertoa hänelle, että Lemminkäinen on Tuonelan joessa. Äiti pyysi seppä Ilmarista takomaan haravan, jolla hän etsii poikaansa. Äiti harasi veden alta useasta kohdasta ja lopulta löysi Lemminkäisen pahoin runnellun ruumiin. Mehiläinen toi äidille voidetta, jolla voitelemalla Lemminkäinen heräsi henkiin ja he läksivät kotiin.

Viikon etsi eksynyttä,
viikon etsi, eipä löyä.
Jopa päivyt jonki tiesi,
arvaeli aurinkoinen:
"Jo on poikasi, poloisen,
kaotettu, kuoletettu
Tuonen mustahan jokehen,
Manalan ikivetehen: 

Haravoipi poikoansa
pitkin Tuonelan jokea,
vetelevi vastavirran.
Veti kerran, tuosta toisen:

Nousi lieto Lemminkäinen,
kohosi Kalevan poika
haravassa vaskisessa
päälle selvien vesien;
vaan oli pikkuista vajalla:
yhtä kättä, puolta päätä,
paljo muita muskuloita,
siihen henkeä lisäksi.

Itse äiti Lemminkäisen
otti noita voitehia,
niillä voiti voipunutta,
pahoin-tullutta paranti:
Nousi mies makoamasta,
heräsi uneksimasta.

Jop' on saattavi sanoa,
itse kielin kertoella:
"Viikon, utra, uinaelin,
kauan, malkio, makasin!
Siitä lieto Lemminkäinen
jo kohta kotia läksi
kanssa armahan emonsa,
kera valtavanhempansa.