sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

7. Sammon taonta

Kuva Akseli Gallen-Kallelan maalaus Sammon taonta. Kuvan lähde Wikipedia.

8. runo sekä 9. runo


Väinämöinen houkutteli kaunista Pohjolan neitiä mukaansa. Tyttö kiusasi Väinämöistä tekemään erilaisia urotöitä.

Sitte sun mieheksi sanoisin,
Urohoksi arveleisin,
Jospa jouhen halkaiseisit
Veitsellä kärettömällä.

Sillenpä minä menisin,
Kenp' on veistäisi venosen
Kehrävarteni muruista.

Purtta veistäessään Väinämöinen löi kirveellä polveensa eikä saanut verenvuotoa lakkaamaan. Eräästä pirtistä löytyi ukko, joka osasi lukea verensulkusanat.

10. runo


Väinämöinen palasi Kalevalaan ja alkoi houkutella seppä Ilmarista Pohjolaan kaunista neitoa katsomaan. Jos hän osaa takoa sammon, saa neidon palkaksi. Ilmarinen tajusi, että Väinämöinen oli joutunut lupaamaan hänet Pohjolaan päästäkseen itse pois ja kieltäytyi.

Ohoh vanha Väinämöinen!
Joko sie minun lupasit
Pimeähän Pohjolahan
Oman pääsi päästimeksi,
Itsesi lunastimeksi?

Väinämöinen huijasi Ilmarisen katsomaan outoa näkyä. Kun katsoi oikeasta paikasta, Kuu näytti paistavan kuusen latvasta. Ilmarinen kiipesi kuuseen hakemaan Kuuta. Väinämöinen lauloi myrskytuulen, joka vei Ilmarisen Pohjolaan.

Siitä seppo Ilmarinen
Nousi puuhun korkealle
Ylähäksi taivahalle,
Nousi kuuta noutamahan,
Otavaista ottamahan
Kultalatva-kuusosesta.

Silloin vanha Väinämöinen
Lauloa hyrähtelevi
Lauloi tuulen tuppurihin,
Ilman raivohon rakenti.

Otti seppo Ilmarisen
Vieä viiletelläksensä
Pimeähän Pohjolahan
Summahan Sariolahan.

Kuva Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta Sammon ryöstö. Kuvan lähde Wikipedia.



Pohjan akka syötti ja juotti Ilmarisen ja lupasi ihanan tytön vaimoksi, kunhan hän takoo sammon.

Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas
Tutkaeli tullehelta:
Oletko tullut tuntemahan
tuota seppo Ilmarista
Takojata taitavinta?

Jo on viikon vuotettuna
sekä kauan kaivattuna
näille Pohjolan perille
Uuen sammon laaintahan.

Lienen tullut tuntemahan
Tuon on seppo Ilmarisen
Kun olen itse Ilmarinen
Itse taitava takoja.





Ilmarinen alkoi työhön, mutta sepän paja sekä kaikki työkalut puuttuivat. Palkeet ja ahjo valmistettiin, seppä asetti tarveaineet ahjoon ja valmistus alkoi. Ensin valmistui kuitenkin kaunis kultajousi. Ilmarinen katkaisi sen ja heitti tuleen. Toiseksi valmistui vene, kolmantena kultainen lehmä, sitten aura. Nämä kaikki seppä heitti takaisin tuleen. Kolmantena päivänä alkoi valmistua sampo.


Näki sammon syntyväksi.
Kirjokannen kasvavaksi.
Siitä seppo Ilmarinen
takoi sammon taitavasti:
Laitahan on jauhomyllyn
Toisehen on suolamyllyn,
Rahamyllyn kolmantehen.

Niin ihastui Pohjan akka;
saattoi sitte sammon suuren
Pohjolan kivimäkehen,
Vaaran vaskisen sisähän,
Yheksän lukon ta'aksi.
Siihen juuret juurrutteli
Yheksän sylen syvähän.

Pohjolan emäntä ei antanutkaan Ilmariselle neitoa palkaksi, vaan lähetti veneellä matkaamaan takaisin kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti