2. runo
Väinämöinen nousi maalle, jolla ei kasvanut vielä mitään. Hän arveli, kenet saisi kylvämään maita, että kasvit alkaisivat kasvaa. Sampsa Pellervoinen alkoi kylvää ja puut alkoivat kasvaa.
Nousi siitä Väinämöinen
Manterehen puuttomahan.
Arvelee, ajattelevi,
Kenpä maita kylvämähän?
Pellervoinen, pellon poika
Sampsa poika pikkarainen
Sep' on maita kylvämähän
Toukoja tihittämähän.
Mäet kylvi männiköiksi
Kummut kylvi kuusikoiksi
Kankahat kanervikoiksi
Notkot nuoriksi vesoiksi.
Läksi puut ylenemähän
Vesat nuoret nousemahan
Kasvoi kuuset kukkalatvat
Lautui lakkapäät petäjät.
Tammi ei kuitenkaan alkanut kasvaa. Mikä neuvoksi? Neljä neitoa niitti heinää ja haravoi. Merestä nousi Tursas, mies, joka poltti nuo heinät ja vei tuhkat tammen siemenen päälle. Puu alkoi itää.
Yks' on tammi taimimatta
Juurtumatta puu Jumalan.
Tulipa merestä Tursas
Uros aalloista yleni.
Tunki heinäset tulehen
Ilmivalkean väkehen
Ne kaikki poroiksi poltti
Kypeniksi kyyetteli.
Tuli tuhkia läjänen,
Koko kuivia poroja.
Saip' on siihen tammen lehti
Lemmen lehti, tammen terho
Josta kasvoi kaunis taimi
Yleni vihanta virpi.
Puusta kasvoi niin suuri, että latva ylti taivaaseen ja peitti auringon valon. Sellainen puu piti kaataa, mutta kukaan ei pystynyt työhön. Merestä nousi peukalon kokoinen mies, joka lupasi kaataa tammen. Mies kasvoi valtavan suureksi ja kaatoi tammen kolmella kirveen iskulla. Kun auringon valo pääsi maahan asti, kaikki kasvit alkoivat kasvaa.
Olen mie mokoma miesi
Uros pieni, veen väkeä
Tulin tammen taittamahan
Puun murskan murentamahan.
Iski puuta kirvehellä,
Tarpaisi tasaterällä,
Iski kerran, iski toisen,
Kohta kolmannen yritti;
Tuli tuiski kirvehestä.
Niin kerralla kolmannella
Jopa taisi tammen kaata,
Satalatvan lasketella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti