3. runo
Joukahainen oli kehuskellut olevansa viisaampi kuin Väinämöinen. Hän kehui ollensa mukana, kun maa luotiin, merelle kaivettiin kuopat ja kuljettamassa Aurinkoa, Kuuta ja tähtiä paikoilleen taivaalle. Väinämöinen väitti Joukahaisen valehtelevan. Joukahainen suuttui ja halusi miekkailla. Väinämöinen ei suostunut pojan kanssa miekkailemaan. Joukahainen uhkasi laulaa Väinämöisen siaksi.
Siinä nuori Joukahainen
Murti suuta, väänti päätä,
Murti mustoa haventa.
Itse tuon sanoiksi virkki:
Ken ei käy miekan mittelöhön,
sen minä siaksi laulan,
alakärsäksi asetan.
Sorran sontatunkiohon.
Tuosta puolestaan Väinämöinen suuttui ja alkoi laulaa. Maa alkoi täristä ja kalliot halkesivat. Hän lauloi Joukahaisen hevosen rannan kiviksi ja upotti nuorukaisen itsensä kainaloita myöten suohon.
Lauloi vanha Väinämöinen:
Järvet läikkyi, maa järisi,
Vuoret vaskiset vapisi,
Paaet vahvat paukahteli,
Kalliot kaheksi lenti,
Kivet rannoilla rakoili.
Lauloi laukkipään hevosen
Kosken rannalle kiviksi.
Itsen lauloi Joukahaisen:
Lauloi suohon suonivöistä,
Niittyhyn nivuslihoista,
Kankahasen kainaloista.
Joukahaiselle tuli hätä ja hän alkoi lahjoa Väinämöistä, että pääsisi suosta pois. Ensin hän antaisi toisen veneensä tai toisen hevosensa, sitten peltonsa. Väinämöinen lauloi hänet vielä syvemmälle suohon. Lopulta Joukahainen lupasi siskonsa Ainon.
Sanoi nuori Joukahainen:
Onp' mulla purtta kaksi,
Kaksi kaunoista venoa;
Ota niistä jompikumpi!
Kun pyörrät pyhät sanasi,
Annan Aino siskoseni,
Lainoan emoni lapsen
Sulle pirtin pyyhkijäksi,
Lattian lakaisijaksi
Kutojaksi kultavaipan.
Siitä vanha Väinämöinen
Ihastui ikihyviksi
Kun sai neion Joukahaisen
Vanhan päivänsä varaksi.
Kotona Joukahainen tunnusti mitä oli luvannut. Äiti oli mielissään kuuluisasta Väinämöisestä, mutta Aino ei halunnut mennä vanhalle miehelle.
4. runo
Kun Aino oli metsässä isälleen saunavastoja tekemässä, Väinämöinen tuli pyytämään häntä mukaansa.
Eläpä muille, neiti nuori,
Kuin minulle, neiti nuori,
Kanna kaulanhelmilöitä,
Rinnanristiä rakenna,
Pane päätä palmikolle,
Sio silkillä hivusta!
Aino suri tilannettä äidilleen. Lopulta tyttö lähti kävelemään. Hän tuli lopulta meren rannalle ja näki niemellä kolme tyttöä kylpemässä. Aino halusi heidän luokseen. Hän istahti rantakivelle, mutta kivi vierähti mereen ja Aino mukana. Hän hukkui. Väinämöinen sai tiedon tapahtuneesta ja lähti etsimään Ainoa merestä ja saikin hänet oudoksi kalaksi muuttuneena. Kala ponnahti hänen käsistään takaisin mereen.
Kuva Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta Aino -triptyykki. Maalauksen sijaintipaikka Ateneum, Helsinki. Kuvaaja Juha Toivanen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti